perjantai 12. helmikuuta 2010

Hallituksen tasa-arvopolitiikalle maltillinen tuomio


Hallitus tilasi syksyllä Jyväskylän yliopiston dosentilta Raija Julkuselta tutkimuksen tasa-arvopolitiikan toteutumisesta. YLE:n mukaan selvitys on karua luettavaa, eikä tasa-arvoponnistelut ole tuottaneet käytännössä mitään tuloksia. Esimerkiksi naisten ansiotulot olivat vuonna 2008 80,8% miesten ansioista Tilastokeskuksen mukaan.

Kuten odottaa saattaa, hallitus on vetänyt överiksi ja asettanut tavoitteeksi, että naisten palkka olisi vuonna 2015 jo 85% miesten palkoista. Me taas pyydämme malttia!

Vastahan 100 vuotta sitten naiset saivat äänioikeuden. Eikö se ole jo jotain? Onko nyt heti perään naisille hyväksi uskotella, että hänen tulisi ansaita lähes yhtä paljon kuin miesten? Yhteiskunta on kymmeniä tuhansia vuosia vanha. Ei sadassa vuodessa voi kaikkea tehdä. Se ei ole hyväksi naisillekaan, sillä he voivat alkaa kuvittelemaan itsestään liikoja. Luulevat vielä olevansa jotain.

Mitähän siellä hallituksessa oikein ajatellaan? Viidessä vuodessa jo 85 prosenttisesti tasa-arvoisia naisia... Missä on kohtuus?

Kohtuullisempi linja olisi huomioida palkkakehitys edellisvuosilta, ja asettaa tavoitteet maltilliselle pohjalle. Em. tilastojen mukaan naisen euro oli v. 2003 80,3 senttiä ja siis v. 2008 80,8 senttiä. Näin ollen tuloerot tasoittuvat realistisesti 0,1% vuodessa. Tällä kaavalla laskettuna 85% tulisi täyteen v. 2052 ja täydellinen palkkatasa-arvo saavutettaisiin vääjäämättömästi n. vuonna 2200.

Mottomme kuulukoon: "Ei tasa-arvoa ihan vielä, eikä ehkä vähän myöhemminkään."

KUVA: Creative Commons, villoks


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

eXTReMe Tracker