keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Ministerit kerrankin kohtuullisuuden asialla

Valtio-omisteinen Fortum maksoi toimitusjohtaja Mikael Liliukselle vuonna 2008 yhteensä 3200000 euroa. Tästä palkkaa oli 870000 euroa ja osakepalkkioita 2,33 miljoonaa euroa.

Nyt ministerit Pekkarinen ja Häkämies ovat Keskisuomalaisen mukaan "arvostelleet voimakkaasti" Fortumin kannustinjärjestelmää. Pekkarisen vaatii kohtuutta, ja sanoo että osakepalkkiot saisivat olla vain 1,4 kertaiset vuosipalkkaan verrattuna. Näin veronmaksajien omistama yhtiö maksaisi Liliukselle vain kohtuulliset 2 miljoonaa 88 tuhatta euroa vuodessa.

Kerrankin ministerit ovat kohtuun asialla! Eihän kukaan voi tarvita sentään 3,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Maltillisen kohtuullisuuden seura haluaa kuitenkin muistuttaa ministereitä siitä, että "voimakas arvostelu" ei edistä rakentavaa keskustelua ja sopusointua. Kannatamme malttia kohtuusvaatimuksissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

eXTReMe Tracker