sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

TEESI 1: Suomalaisten puolueiden radikaalius

Me Maltillisen kohtuullisuuden seuran jäsenet ja sitoutumattomat tukijat toteamme:

Suomalaiset puolueet ovat räväkkyydellään, radikaaliuudellaan ja äärimmäisyyksiin menevyydellään karkoittaneet kansan laajan enemmistön luotaan. Suomen kansa ei ole valmis sitoutumaan niin voimakkaisiin kannanottoihin ja toimintatapoihin, kuin mitä valtapuolueet tekevät. Puolueet edustavat lausunnoillaan ja julkikuvallaan sellaisia sangen värikkäitä ääripäitä, että suomalaiset kaipaavat poliittisia välimuotoja. Sanalla sanoen, puolueet ovat liian erilaisia.

Tästä syystä olemme katsoneet tarpeelliseksi perustaa Maltillisen kohtuullisuuden seuran. Perustehtävämme on edistää kohtuullisuutta sen maltillisessa muodossa. Kohtuullisuuden filosofia lähtee vanhasta viisaudesta: "Kaikkea kohtuudella."

Seuran perustamisella ja tässä julkaistavilla teeseillä emme halua pahoittaa kenenkään mieltä, tahi ottaa jyrkkää kantaa puolesta eikä vastaan sillä tavoin, että se ketään järkyttäisi. Muistutamme myös, ettemme velvoita jäseniämme tai puolueettomia tukijoitamme sitoutumaan näihin kantoihin, joten kohtuullisuuden nimissä pyydämme harkitsemaan, ettei kukaan leimaisi ketään näiden sanojen vuoksi.

1 kommentti:

  1. Kyseisen seuran jäsenenä haluan sanoa, että mielestäni kirjoittaja on ottanut melko jyrkän kannan ensimmäisessä teesissä. Tämä ei ole sitä mitä minulle luvattiin liittyessäni. Tästä syntyy kuva, kuin kyseessä olisi puolue, joka edustaa tiettyä kansanryhmää (enemmistöä), eikä muita ollenkaan. Mielestäni olemme ennemminkin kaikille avoin koko kansan yhteisö, emmekä edusta mitään ryhmää tai aja kenenkään etua.

    VastaaPoista

eXTReMe Tracker